Vesalan eläintenhoito kiinnostaa monella tavalla

Vesalan eläintenhoitajat esittelevät ja opettavat eläimistä ja eläinten hyvästä hoidosta vuosittain 20-40 ryhmälle.

Vieraita tulee kaupungin päiväkodeista, ja perhepäivähoidosta, omasta ja lähikouluista. Kontulan palvelukeskuksesta meillä käy vanhusten ryhmiä ja koululla vierailee ulkomaalaisia opettajia suomalaiseen opetukseen tutustumassa. Opettajia on ollut tutustumassa nimenomaan kasvi- ja eläinhuoneesemme ja sen toimintaan uuden opetussuunnitelman toiminnallisen ja osallistavan opettamisen esimerkkinä ja mahdollisuutena uusia koulurakennuksia suunniteltaessa

Tänä syksynä meillä on vieraillut mm. Ulkoministeriön lähettämä toimittajaryhmä, opettajia Paimiosta, japanilaisia sosionomi-opiskelijoita tavallisempien vierailijoiden lisäksi. Metropolian luonto-ohjaajakoulutuksen ryhmän opintokäynti Aino Kailan johdolla kuului meneillään olevaan kaupunkiluonto hyvinvoinnin tukena -kurssiin.

Viime talven aikana Oulun yliopiston tutkijat Pauliina Rautio, Riikka Hohti ja Tuure Tammi tutkivat lasten ja eläinten suhdetta laajassa tutkimushankeessa.

Tutkimuksesta kiinnostuneille:
https://www.sirene.fi/blog/elainkaanne-ymparistokasvatuksen-tutkimuksessa/https://www.facebook.com/childanimalrelations/