Torppiksen tulevien ekaluokkalaisten ilmoittautuminen

Koulussamme oli tänään ensi syksyn uusien koululaisten ilmoittautuminen. Rehtorimme Rita otti ilmoittautujat vastaan.

 

Rehtori kertoi, että kello kahdeksan aikaan ilmoittautujia oli eniten. Valitettavasti koulumme alkoi vasta puoli yhdeksältä, emmekä ehtineet pahimman ruuhkan aikaan kuvaamaan.

Kuulimme myös, että ilmoittautujia oli todella paljon. Saattaa siis olla, että tänä vuonna ekaluokkalaisista voi tulla jopa kolme luokkaa.